tiistai 29. tammikuuta 2013

kylpyhuoneen matto

IMG_2996

Muistatte vielä varmaan tämän kuvan missä teon alla oli matto kylpyhuoneesen.
Matto on ollut jo jonkin aikaa valmiina, mutta ei ole innostanut kuvaamaan, koska siitä ei tullut mieluinen.

IMG_3641

IMG_3647
 
Matossa olevat pylväsryhmät, joissa yksi pylväs on virkattu vinoon, antaa matolle kivaa ilmettä.
Mutta juuri ne vinoon virkatut pylväät meinaavat vetää mattoa vinoon.
Kiersin maton lopuksi vielä kiinteillä silmukoilla toivoen, että vinous häviäisi, mut eipä kovinkaan auttanut.

IMG_3646
 
Taitaa mennä purkuun tämä väkerrys. Uusi idea jo mielessä :)

perjantai 25. tammikuuta 2013

Minikahvit katettu

IMG_3629

IMG_3537

IMG_3515

IMG_3521

IMG_3529
 
IMG_3534

IMG_3544

IMG_3622

IMG_3630

IMG_3631

Viime aikoina kaikki liikenevä aika on mennyt värkkäillessä tätä minikotia.
Ensi viikolla suorittamani tutkinto vaatii pienoismallin kohteesta, johon olen suunnitellut ja toteuttanut sisustuksen. 
Sisustus toteutettiin  olemassa olevilla kalusteilla ja tekstiileillä. Eli mitään uutta ei hankittu.
Pientä hienosäätöä on vielä jäljellä ennen tutkinnon suorittamista.
Kattavampia kuvia pienoismallista sen ollessa täysin valmis.

torstai 24. tammikuuta 2013

synttäreitä synttäreiden perään...

IMG_3716
 
IMG_3810

IMG_3796

IMG_9665

Seuraavina kuukausina saamme viettää monia synttäreitä.
Niiden järjestäminen on aina mukavaa puuhaa.
Saa nähdä millaisia kakkutoiveita tällä kertaa...
Tässä muutama otos aikaisempien vuosien synttäreistä.

lauantai 19. tammikuuta 2013




Aurinko paistoi, pakkasta -3 astetta.
Olipa keväinen ulkoilukeli.

tiistai 15. tammikuuta 2013

nukkaleikkuri

IMG_3457

IMG_3434

IMG_3437

IMG_3441



IMG_3446 IMG_3455

Nukkaleikkuri on aika oiva apuväline kodin tekstiilien ja vaatteiden huollossa.
Siistin juuri sillä vallilan valkoisen tyynynpäällisen, joka oli sen verta karun näköinen, ettei ilman nukanpoistoa viittis käyttöön enää ottaa.
Nukanpoiston jälkeen tyynynpäällisestä tuli kuin uusi.

torstai 10. tammikuuta 2013

sisustuslehdet pinoon

IMG_3351

IMG_3355

Hyödynnä kasvava sisustuslehtipino sisustuksessa.
Sido lehtipino haluamallasi narulla/köydellä, jolloin se pysyy tukevasti kasassa.
Itsellä tälle lehtipinolle vielä muukin käyttötarkoitus kuin pienenä sivupöytänä oleminen.
Siitä myöhemmin lisää.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kevättä odotellessa...

IMG_3427
 
IMG_3419

IMG_3412

IMG_3415


Mieli janoaa värejä.
Yksi janonlieventäjä löytyi Hemtexiltä.
Tämä ihana räsymatto tai oikeastaan kaksi.
Yhdistin ne yhdeksi pitkäksi matoksi.
Hieman Designers Guild-tyylinen, niinkuin tuttavani sano, jonka luona itse asiassa törmäsin tähän mattoon ekan kerran.
Enpä tiennyt tätä ostaessani sen päätyvän keittiöön, mielessä oli alkujaan leikkihuone.
Mutta siinä se on nyt keittiössä ja tykkään kovasti.

lauantai 5. tammikuuta 2013

HAASTE: 11 kysymystä...

Sain kolmelta bloggaalta tämän saman haasteen. Kiitos teille!

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognized | Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä jolla on alle 200 lukijaa.


                             1. Each person tagged must post 11 things about themselves
                              Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.


                        2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them
                            Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.


                   3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
                         Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.


      4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
                      Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.


                                   5. These lucky bloggers must then be told.
                               Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.


                                               6. There's no tag backs
                                          Ei takaisin haastamista.



11 asiaa itsestäni:

1. Olen 29-vuotias.

2. Minulla on 4 lasta.

3. Olen asunut Oslossa.

4. Haaveilen omasta pianosta. Olen soittanut aktiivisesti pianoa reilu 10 vuotta.

5. Kovin koettelemus elämmässäni tapahtui pari vuotta sitten, kun sairastuin kilpirauhassyöpään ja jouduin siihen liittyvän hoidon seurauksena olemaan 3,5 viikkoa lapsista erossa yhtäjaksoisesti. Nuorin lapsista oli silloin 2kk.

6. Olen urheilullinen, vaikkakin treenien määrä lasten syntymisten jälkeen vähentynyt. Mutta uudenvuodenlupauksen myötä siihen tulee muutos tänä vuonna.

7. Olen työskennellyt erityiskoulussa erityislasten parissa. Pidin siitä kovasti.

8.  Olen antanut yksityisiä pianotunteja niin lapsille kuin aikuisillekin. Sitä olis tarkotus jatkaa,         kunhan saan sen oman pianon hommattua.

9. Olen 162cm pitkä.

10. Sisustus kotona muuttuu jatkuvasti. En vaihtele niinkään huonekalujen järjestystä vaan pienempiä yksityiskohtia kodissa.

11. Olen järjestyksen ihminen. Ahdistun tavarapaljoudesta, sekasotkusta.





 

                                            Kaksitassua-blogin 11 kysymystä:

1. Ruoka, jota ilman et voisi elää?
- perunat ja jauhelihakastike

2. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen?
-Jotta valokuvausharratukseni edistyisi.

3. Paras ja pahin ominaisuutesi?
- paras: luovuus,  pahin: mököttäjä

4. Jos elämästäsi tehtäisiin albumi, mikä kappale siellä ainakin olisi?
-Varmaan jokin Chopinin-pianokappale, sillä musiikkikoulussa opettajani soitatti minulla paljon Chopania, joten ne on sen vuoksi minulle tärkeitä.
 
5. Oudoin tapasi?
-kynsien pureskelu

6. Miten viettäisit vapaapäivän yksin?
- urheillen ja sisustusliikkeitä kierrellen

7. Minkälainen oli lapsena?
-rauhallinen, tottelevainen, aika ujo

8. Lempivaatteesi lapsena?
- Muuta en muista kuin sen, että sukat piti olla hienot, jotku pitsiset yleensä.

9. Teitkö uuden vuoden lupauksia, jos teit niin mitä?
-Ureheilun lisääminen, karkinostolakko ja muutenkin herkkujen syönnin vähentäminen

10. Teitkö jotain sellaista viime vuonna jota et ole aikaisemmin tehnyt?
-eipä tule mieleen.

11. Suurin haaveesi alkaneelle vuodelle?
-Jotta läheiset pysyisivät terveenä.


 
 
 
White star-blogin 11 kysymystä:
 

1. Mikä on onnennumerosi?
    -14
                       
2. Mihin aiot seuraavaksi matkustaa?
   -Ehkä johonkin lämpimään.

 3. Minkä Design tuotteen aiot seuraavaksi hankkia?
- Kartellin Bourgiesta olen haaveillut pitkään.
                                                 
4. Mikä on lempivärisi?
 -harmaa

5. Mikä muutos kotona on tulossa seuraavaksi
 -keittiön välitila pitäisi saada viimeisteltyä

6. Haluaisitko lemmikkieläimen ja minkä vai löytyykö jo sellainen?
 -en pidä eläimistä

 7. Onko sisustuksesi moderni, retro, skandinaavinen vai romanttinen?
 - sekä moderni että hieman romanttinen modernilla tavalla. Sisustustyylini muuttuu koko ajan.

8. Oletko käynyt avannossa?
- En kokonaan, polviin asti :)

9. Mitä harrastat?
- käsityöt, juoksu, valokuvaus, sisustus
10. Suosikki näyttelijäsi?
- en osaa sanoa

11. Onko joku DIY projekti mielessä?
-eipä taida olla, ihme kyllä.




Elämä on mustavalkoista-blogin 11 kysymystä:


1. Mitä haluaisit tehdä tänä vuonna, jotain sellaista mitä et ole aiemmin tehnyt?
-työskennellä sisustusalalla

2. Mikä on suurin saavutuksesi elämässä?
- oman talon rakentaminen/valmiiksi saaminen
 

3. Onko sulla paljon ystäviä?
-kyllä

4. Onko sulla karkki/herkkupäivä?
-tällä hetkellä kerran kuukaudessa
 

5. Kuinka pitkä olet?
-162cm

6. Mikä saa sut ärsyyntymään?
-kodin kaaos, stressi

7. Värjäätkö hiuksiasi?
-en

8. Mitä harrastat?
valokuvaus, käsityöt, juoksu, sisustaminen

9. Oletko tyytyväinen elämääsi?
-tällä hetkellä erittäin

10. Oletko aamuvirkku vai tykkäätkö valvoa illalla myöhään?
-tykkään valova myöhään, nautin hiljaisuudesta kun on saanut lapset untenmaille

11. Koira vai kissa?
-Ei kumpikaan, jos toinen pitää valita niin koira.
 
 
 
 
Omat 11 kysymystä:

1. Suosikki sisustuslehtesi?

2. Mistä vuodenajasta nautit eniten?

3. Seuraava isompi sisustushankintasi?

4. Kerro sisustustyylistäsi?

5. Mikä kodissasi olevista huonekaluista on sinulle tärkein?

6. Harrastuksesi?

7. Mistä unelmoit tällä hetkellä?

8. Mitä teet rentoutuaksesi?

9. Minkä käsityön olet tehnyt viimeksi?

10. Mikä paikka kodissasi kaipaisi seuraavaksi jotain muutosta/remonttia?

11. Lempivärisi sisustamisessa?


Haastan seuraavat blogit:

-Elämää Eirassa
- Koti kaupungin laidalla
- näköisiä kulmia
-hubbabubbaa
-Talo Kotimetsässä
-R.E.K.I.
-hajottamo
-My WGB.
-rag rug
-Nordland 146
-RAM SAM SAA






perjantai 4. tammikuuta 2013

keskiviikko 2. tammikuuta 2013



Hyvää alkanutta vuotta 2013!
Alkuvuosi aina tuonne toukokuulle saakka tulee olemaan työntäyteinen,
kouluhommat pitää saada pakettiin. Siinä riittää vielä puurtamista.
Mutta toivon, että aikaa jää myös blogin päivittämiselle.
Lukijoita on tullut koko ajan lisää. Tervetuloa kaikki sekä uudet että vanhat lukijat.
Ensimmäinen arvonta tiedossa lukijamäärän vielä hieman noustessa  :) Palkintona jotain itsetehtyä.
(Lukijaksi voi liittyä sivun oikeassa reunassa olevasta liity tähän sivustoon-painikkeesta)