perjantai 9. toukokuuta 2014

Äitienpäiväkakku


IMG_1920


Jos äitienpäiväkakun ohje on vielä hakusessa, niin tässä yksi oiva vaihtoehto.
Makuhermoja kutkutteleva yhdistelmä: täyteläinen juusto, raikas mansikka ja makea valkosuklaa.
Täydellinen makukombinaatio!

POHJA:
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
100g voita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

-Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
-Sekoita kuivat aineet ja sulata rasva.
-Lisää jauhoseos ja hieman jäähtynyt rasva vuorotellen taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
-Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja levitä taikina vuokaan.
-Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
-Pohja saa jäädä keskeltä vähän kosteaksi
-Anna pohjan jäähtyä vuoassa.
-Halkaise pohja kahtia.

MANSIKKAMOUSSE:
3 liivatelehteä
1dl vispikermaa
1/2 prk mascarponejuustoa
1/2 rs maustamatonta tuorejuustoa
100g valkosuklaata
maun mukaan (n.200g)  mansikoita
1/2 dl sokeria
ripaus vaniljasokeria
2tl vettä

-Laita kaikki liivatelehdet likoamaan..
-Vaahdota molempia mousseja varten vispirkerma ja jaa se kahteen kulhoon.
-Soseuta mansikat sauvasekoittimella hienoksi.
-Mansikkamoussea varten sekoita mansikat, sokeri, kerma, mascarponejuusto ja tuorejuustokeskenään.
-Sulata valkosuklaa ja lisää hieman jäähtyneenä seokseen.
-Kuumenna vesitilkka mikrossa ja sekoita siihen 3 liivatetta.
-Lisää liivateseos varovasti massaan ja sekoita tasaiseksi.
-Siirrä kulho jääkaappiin odottamaan.

VALKOSUKLAAMOUSSE:
1 liivatelehti
1dl vispikermaa
1/2 prk mascarponejuustoa
1/2 rs maustamatonta tuorejuustoa
100g valkosuklaata
2tl sitruunanmehua

-Valkosuklaamoussea varten sekoita kerma, mascarponejuusto ja tuorejuusto keskenään.
-Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt valkosuklaa.
-Kuumenna sitruunanmehu mikrossa ja sekoita puristettu liivatelehti mehun joukkoon.
-Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä, vähän kerrallaan valkosuklaa-kermaseokseen.
-Sekoita tasaiseksi.

-Vuoraa irtopohjavuoan reunat leivinpaperisuikaleella.
-Aseta vuoan pohjalle toinen pohjalevy.
-Levitä mansikkamousse pohjan päälle.
-Nosta toinen pohja välikerrokseksi ja kaada tämän päälle valkosuklaamousse.
-Levitä tasaiseksi  ja siirrä jääkaappiin.
-Anna hyytyä yön yli tai vähintään 4 tuntia.
-Koristele

IMG_1918


Herkullista viikonloppua ja Onnea kaikille Äideille!


2 kommenttia:

  1. Näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Tätä täytyy kokeilla tytön synttäreille :) kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit jäljen käynnistäsi. Kommentti ilahduttaa aina.